 |
| rakkaustarina,rakkauden synkät pilvet,lovestory |
Rakkaustarina: Rakkauden synkät pilvet
Emma ja Oliver tapasivat syksyn ensimmäisenä viileänä
iltana, kun kellertävät ja punertavat lehdet tanssivat tuulen mukana kapeilla
kaduilla. Emma istui kahvilan ikkunan ääressä, höyryävä teekuppi käsiensä
välissä, ja katseli ulos maailmaan, jossa yksinäisyys tuntui olevan ainoa
pysyvä asia. Silloin hän näki hänet – Oliverin – joka seisoi kadulla kädet
syvällä takkinsa taskuissa ja katseessaan katkeransuloinen kaipuu.
Ensimmäinen keskustelu oli sattumanvarainen, mutta jokin
heidän välillään syttyi heti. Emma ja Oliver viettivät seuraavat kuukaudet
yhdessä kuin aika olisi pysähtynyt vain heitä varten. He vaelsivat kaupungin
puistoissa, lukivat toisilleen runoja ja jakoivat salaisuuksia, joita eivät
olleet koskaan ennen ääneen sanoneet. Oliverin silmät saivat Emman tuntemaan,
että hän oli vihdoin löytynyt.
Mutta jokin Oliverissa oli hauraampaa kuin Emma ymmärsi. Hän
oli kuin kaunis laulu, joka soi vain hetken ennen kuin katoaa tuuleen. Oliver
kantoi sisällään surua, josta hän ei koskaan puhunut ääneen. Emma tunsi sen
hänen äänensä sävyssä, katseessa, joka viipyi liian pitkään jossain kaukana.
Sitten tuli päivä, jolloin Oliver ei enää tullut. Hänen
viestinsä jäivät vastaamatta, hänen kotinsa oli tyhjä. Emma kulki kadut, joissa
he olivat nauraneet, kahvilat, joissa he olivat jakaneet suudelmia, mutta
Oliver oli poissa. Hän jätti jälkeensä vain muistot, jotka polttivat Emman
sydämessä.
Kuukausia myöhemmin Emma sai kirjeen. "Rakas
Emma", se alkoi. Oliver kertoi rakastavansa häntä, mutta taistelevansa
varjoja vastaan, joita Emma ei ollut voinut nähdä. Ne varjot olivat liittyneet
edelliseen suhteeseen, joka ei jättänyt rauhaan, se viilsi ja satutti yhä. Hän
ei halunnut vetää Emmaa pimeyteensä, joten oli lähtenyt. "Ole
onnellinen", kirje päättyi.
Emma itki, mutta hän ymmärsi. Rakkaus ei ollut kadonnut, se
vain oli jäänyt keskeneräiseksi. Kerran oli nouseva uusi ihmeellinen hetki,
jona he kohtaisivat jälleen. Sitä hän pyysi.
.jpg)